sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Osa 02: Jälleennäkemisen iloa ja surua

Olenkin sitten ilmeisesti erikoistunut outoihin heräämispaikkoihin, Samatha ajatteli kammetessaan itseään ylös Polskipisteen vessatilojen lattialta ja muistellessaan viimekertaista heräämistään Riverviewin joenpenkalla. Tällä kertaa tosin nukkuma-alusta oli suht lämmin, vaikkakin kova. 
Ja olo yhtä karu.
Sumeat muistikuvat viime yöstä saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin Samathan selkäpiitä. Mitä myöhempään yöhön Sam yritti muistella, ajatukset katkeilivat enemmän ja enemmän, kunnes tuli todellinen musta aukko muistiin ja seuraava asia minkä hän kykeni muistamaan, oli juuri viitisen minuuttia sitten tapahtunut herääminen.
Ei näin, Sam

Vaikka Samatha olisi todellakin halunnut vain mennä omaan sänkyynsä makaamaan ja vetää peiton korviensa yli, hän otti väripaletin ja pensselin esiin ja alkoi maalaamaan. Maalauksesta tosin tuli varsin ..no, epäkaunis ja se sai Samathan vain masentumaan hiukan lisää.

Nostaessaan epäonnistunutta maalausta telineestä Samatha katsahti rannettaan, johon oli mustalla tussilla kirjoitettu epämääräistä sotkua. Tarkemmin katsottuna se näyttikin numerosarjalta ja sai Samathan muistamaan vielä vähän enemmän.
Taavetti.

Koko illan pähkäiltyään Samatha päätti tarttua puhelimeen ja soittaa Taavetille. 
Koska Sam halusi olla edes vähän reilu miestä kohtaan, hän pyysi tätä tulemaan illalla rantaan. Samathaa kirpaisi Taavetin ilahtunut äänensävy, tämä varmasti luuli näitä uusiksi treffeiksi. Tai ensimmäisiksi, mikäli Samilta kysytään.


Samatha istui rannalla jo toista tuntia miettien, miten esittäisi asiansa Taavetille mahdollisimman hienovaraisesti. Samassa hän kuuli askelia takanaan. 
"Hei, kultsu."

"Minä en ole sinun kultasi", Samatha tiuskaisi. 
"No anteeksi, voin minä sinulle uudenkin nimen keksiä, rakkaani", Taavetti sanoi hymyillen onnellisena. Vihdoin hän oli löytänyt tyttöystävän.

Samatha huokaisi. 
"Sinä se et sitten tajua. En ole sinulle kulta, en rakas, enkä mikään muukaan. Vain Samatha. Neiti Suffield." 

"Anna anteeksi, Samatha. En tiennyt, ettet pidä hellittelynimistä", Taavetti sanoi surkeana. 

Olisipa se hänen ainoa ongelmansa nyt
, Samatha mietti ja jopa sääli miestä hiukan.

"Oliko vielä muuta, Samathani? Ajattelin, että voisimme mennä pian sisälle kun iltakin viilenee", Taavetti kyseli. 
Samathalla alkoi mennä kärsivällisyys ja varsinkin hienovaraisuus. 

"En enää tiedä, miten sanoisin tämän kauniisti", Samatha sanoi tuskastuneena.

"Se, kuka olin viime yönä, en ole minä. En tiedä mikä minussa oli, tai mitä juotit minulle, mutta en ole kiinnostunut sinusta sillä tavalla, mitä ehkä annoin ymmärtää. Tahdon olla vain ystäväsi, en enempää", Samatha tilitti miehelle.

"Vai että minun syytäni kaikki? Mikä minussa on vikana? Et sinä itsekään kummoinen ole, nyt kun näin ajatellaan", Taavetti huusi ääni väristen.

"Älä nyt väärin ymmärrä, en minä sitä tarkoittanut. Et vain ole …Minun tyyppiäni", Samatha yritti korjata tilannetta. Ei hän olisi tahtonut Taavettia sillä tavoin loukata.

"Älä huoli, kyllä minä ymmärrän. Ei kukaan minua ennenkään ole rakastanut. Ja kuka nyt vanhaa miestä ymmärtäisi", Taavetti selitti mutristaen huuliaan ja kääntyi pois. 
"Ei sitten kukaan."

Taavetin kävellessä muka niin huolettomasti pois Samatha oli samalla helpottunut, samalla niin surullinen Taavetin puolesta.
Miksi minun täytyy olla näin typerä, typerä nainen.


* * *

Seuraavat päivät kuluivat aivan tavallisesti, Samatha nukkui, söi ja maalasi. Töitä kaupungilla oli erittäin huonosti tarjolla, eikä kouluttamattomalla Samathalla ollut toivoakaan työpaikasta. Ainoat vapaat paikat vaativat monien vuosien kouluttautumisen ja vaikka mitä muuta, jota Samilla ei tietenkään ollut, lukionkin hän oli läpäissyt rimaa hipoen. 
Tienattava kuitenkin oli jotenkin, ja amatöörimaalailijan maalauksista maksettiin kuitenkin muutamakymmentä simoleonia kipale.

Laskutkin oli maksettava, mutta yleensä vasta eräpäivänä niihin oli rahaa. Ja sitten elettiinkin nälässä niin kauan, että seuraava maalaus oli valmiina myytäväksi. 
Eräänä päivänä kuitatessaan laskuja Samatha huomasi niiden välissä rypistyneen kuittilapun, johon oli kirjoitettu viesti.

"Miss U, 
Urho. 

Soittele
!"

Ja alla oli Urhon puhelinnumero. Väkisinkin Samathan suupielet nousivat pieneen hymyyn, hän oli miettinyt Urhoa joka päivä heidän ensitapaamisestaan lähtien, ja katunut sitä, ettei muistanut kysyä Urholta tämän numeroa.


Valittuaan Urhon numeron puhelimeensa Samatha painoi vihreää luuria ja nosti puhelimen korvalleen.

"Urho Kinnas", puhelimen toisessa päässä vastattiin. 
"Haloo! Urho täällä", mies jatkoi, ja Samatha tunsi itsensä ääliöksi jäädessään ihailemaan Urhon miehekästä ääntä. 

"Ehmm, Samatha täällä. Näin viestisi. Postilaatikossani. Ja, niin", Sam selitti ja jäi odottamaan, saiko Urho jotain selvää sepustuksesta. 

"Samatha! Soitithan sinä! Kauan sitä on odotettukin", Urho vastasi ilahtuneena. 

He rupattelivat tovin, ja sopivat sitten näkevänsä puolen tunnin kuluttua Vonkale-kalalammella. Samathasta nimi kuulosti merkilliseltä, mutta Urho vakuutti paikan olevan mukava.

Kun Samatha viimein selvitti tiensä Vonkale-kalalammelle, hän näki Urhon jo odottavan häntä punainen verkkatakki päällään. Asusta päätellen hän siis oli urheilullisesti juossut paikalle Samathan huristellessa paikalle taksilla. 
"Hei Sammy!" Urho tervehti reippasti.

"Et kai joutunut odottamaan kauaa? Taksia oli niin vaikea saada, että luulin joutuvani juoksemaan tänne. Ja vielä ilman karttaa!" Samatha kysyi Urholta, joka kertoi tulleensa paikalle vain vähän aikaisemmin.

Urho ja Samatha juttelivat vaikka mistä, Samathan vierailusta kaupungintalolla, Urhon kämppäkavereista ja Taavetti Velmulasta. Samathasta tuntui kuin hän olisi tuntenut Urhon jo vuosia, ja kertoi tälle kaiken mitä mielessä oli.

Päivän hämärtyessä illaksi  Urho ehdotti, josko he voisivat siirtyä nuotion ääreen. Samathasta se oli hyvä ajatus, joten he avasivat kasassa olleet retkituolit ja Sam noukki grillin alta sytyttimen. Tuli syttyi ensin huonosti kosteisiin puihin, mutta lopulta roihusi kauniisti.

Samatha tunsi nälän pistävän mahassaan, joten otti grillaustikun käteensä ja asetti sen päähän yhden vaahtokarkin. Samathan grillaillessa karkkiaan Urho päätti syventyä mukaanottamaansa kirjaan.

Vaikka nälkä kurni vatsassa, kohtalo ei tainnut suoda Samille syötävää. Vaahtokarkki nimittäin otti itseensä kunnon tulenliekin ja lähti roihuamaan.

Vaikka Samatha kuinka heilutti ja huitoi tikkuaan, karkki ei sammunut.
Samathan kokkikoulu - Näin teet mustaa ruokaa.

Raivostuttavaa.

Vaahtokarkin sammuttua ja Samathan heitettyä se pois, Sam yritti selitellä tapahtunutta Urholle joka hihitti vieressä. "En ole mikään ruoanlaittajaihme, että äläs yhtään tirsku siinä!"

"Vaahtokarkkia ei saa kuumentaa kauaa, äläkä laita sitä suoraan liekkiin. Sen kuuluu sulaa sisältä ja olla ulkoa rapea - ei musta", Urho neuvoi. Jos hän olisi ollut kuka tahansa muu, hän olisi saanut Samin tuntemaan itsensä idiootiksi. Mutta Urho oli Urho.

Yön painaessa päälle tuli hyvästien aika. Jos Samatha olisi ollut yhtään rohkeampi, hän olisi varmaan kapsahtanut Urhon kaulaan ja suudellut tätä, mutta koska hän ei ollut, hän tyytyi vain hymyilemään hermostuneesti ja odottamaan Urhoa tekemään jotakin.

Vaivaannuttava hiljaisuus laski heidän ylleen. Sam tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan ja oli varma, että jytinä kuului kilometrien päähän.

Viimein Samatha rohkaisi itsensä ja astui askeleen lähemmäs Urhoa. 
Urho avasi käsiään ja Sam nojautui halaamaan tätä. Sam tunsi jyskyttävän sydämensä korvissaan asti, eikä tiennyt puhuiko Urho hänelle, koska hänen korvissaan humisi jännityksestä.

Lopulta he irtaantuivat toisistaan eikä Samatha voinut lopettaa hymyilemistä.

1 kommentti:

  1. JA tässä taas vuodatukseen tulleet kommentit :) :

    "JADELEINE KIRJOITTI 16.09.2010 - 21:02
    Luin kaikki ilmestyneet jaksot :). Oikein hyvin ja hauskasti kirjoitettu. Ehdin jo vähän säikähtää, että Samantha oikeasti ottaa Taavetin poikaystäväkseen :D. No lapsista olisi ainakin tullut mielenkiintoisen näköisiä....Urho vaikuttaa kuitenkin ehkä paremmalta vaihtoehdolta. Ps. linkitin!

    SARPPE KIRJOITTI 16.09.2010 - 22:30
    Kiva Jadeleine että luit :)
    Haha, mielenkiintosia lapsia varmasti! :D
    Ja joo, ehkä Urho mieluumin :D

    RADIOACTIVE KIRJOITTI 16.09.2010 - 23:02
    Voi Taavetti-parkaa. :( Luuli jo löytäneensä elämänsä rakkauden. No mut ehkä näin päin silti parempi ettei tuu Taavetin näkösii lapsii. Ei millään pahalla, Taavetti. :D Olen tosi väsyny, et nyt ei tuu mitää ihmeellist kommenttii, mut ihana osa oli kuitenkin. Varsinkin toi lopun vaahtokarkki-sähläys. Ihanan hitaasti veit tota eteenpäin. :)

    PUTUKKA KIRJOITTI 17.09.2010 - 12:22
    Voi Taavetti raasua, käy sääliksi :(
    Hyvä tarina tämä! Ainoa häiritsevä asia on Samathan erittäin huonolaatuiset hiukset. Hiukset uppoavat hartioiden sisään ja sivulta katsottuna ne sojottavat jäykkinä suoraan eteenpäin. Hiusten malli on muutenkin aika luonnoton.

    SARPPE KIRJOITTI 17.09.2010 - 17:14
    Kiitän kommenteista taas (:
    Putukka, huomasin noitten hiusten kökköisyyden kanssa (itseasiassa vasta ihan vähän aikaa sitten...), mutta nyt en voi niille oikein mitään enää kun kuvattuna ois melkein kaikki kuvat ihan Samathan mummoutumiseen asti. Mutta tosiaan, kiitän kommentista :)"

    VastaaPoista