Osa 06: Aikuistuminen

Suffieldien talossa vuodet vierivät omalla painollaan. Samatha synnytti vähän häidensä jälkeen neljännen lapsensa, Angelan, joka nuoresta iästään huolimatta oli luonteeltaan arjen sankari ja urheilullinen. Nyt Angela oli ehtinyt jo taaperoikään ja jonkun muunkin alkaisi olla aika siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen..

Samatha tiesi käyttävänsä liikaa rahaa lastenhoitajaan ja ennenkaikkia tiesi lastensa kaipaavaan enemmän äitiään kuin hoitajaa. Tanssiessaan Polskipisteen tanssilattialla Samatha painoi silmänsä kiinni ja lupasi itselleen ja lapsilleen olla taas enemmän kotona. Sen jälkeen hän avasi silmänsä, katsoi villisti tanssivaa miestään hymyillen ja kuiskasi itselleen: "Hyvää syntymäpäivää, Samatha."

Pian Urho talutti vaimonsa erään pöydän eteen ja sai Samin haukkomaan henkeään kauniin kakun edessä, "ei sinun olisi tarvinnut!"

Muistellessaan mielessään viime syntymäpäivää lapsuudenkodissaan Riverviewissä Sam tunsi kylmien väreiden kulkevan läpi hänen kehonsa. Katsellessaan ympärilleen hän kuitenkin muisti olevansa nyt Twinbrookissa, onnellisesti naimisissa ja neljän lapsen äiti. Hänellä olisi oikeus nauttia tästä ja kaikista tulevista päivistä täysin siemauksin.

Samin puhallettua kynttilät muut paikalla olleet alkoivat hurraamaan villisti. Vasta nyt Samatha huomasi Jermonkin olevan paikalla, lieneekö sattumaa vain, mutta Sam ei antanut sen häiritä. 

Aikuiseksi kasvaminen ei Samissa näkynyt juurikaan, paria hassua ryppyä lukuunottamatta. Iloisena kasvusta selvittyään Samatha leikkasi kakusta suuren palan lautaselleen ja ojensi sitten kakkulapion miehelleen. Sam laski lautasensa seinän vieressä olevalle pöydälle ja istuutui sitten odottamaan Urhon tekevän samoin.

"Mitähän Jermo muuten täällä tekee?" Urho kysyi yllättäen. "Sehän oli meidän häissäkin. Ettei vain olisi tullut vaatimaan sinulta Arthuria tai jotain!" hän selitti ja sai Samathan lähestulkoon tukehtumaan kakunpalaansa.

"Älä viitsi", Samatha kähisi saadessaan taas henkensä kulkemaan, "joko hän oli täällä lasillisella tai muuten vain juhlimassa syntymäpäivääni."

"Joo, niin varmaan", Urho totesi sarkastisesti ja tuijotti Jermoa kulmat kurtussa.

"Erikoista lahjaa minulla ei sitten ole, mutta toivottavasti kelpaa", Urho sanoi noustessaan penkistään ja tarttuessaan Samathaa kädestä johdattaen tämän yläkertaan.

"Mitä tämä nyt on? Sam kysyi Urholta joka hymyili salaperäisesti.

"Mene ja tiedä!" Urho viimein vastasi tarttuen oven nupista ja vetäen sitä hitaasti auki.

"Ei voi olla totta", Sam huokaisi päästessään huoneeseen, "ei voi olla totta!"

Seistessään keskellä huonetta, jossa Urho kosi Samathaa, Sam pillahti itkuun ja ryntäsi halaamaan miestään.

"Olet ihana!"

Kotona pikkuisella Angelalla oli jo ikävä vanhempiaan. Pitkän yön jälkeen lastenhoitaja oli liian väsynyt välittämään itkevästä taaperosta ja siirtyi aikuisten makuuhuoneeseen kirjansa kanssa.

Edes jatkuvaan itkuun heränneet isoveljet eivät saaneet Angelaa piristymään, vaan tyttöparka rääkyi rääkymistään. Lopulta lastenvahti tuli nostamaan tytön lattialle, "anna sille ruokaa, että se lopettaisi tuon kamalan huutamisen", hän tiuskaisi Adamille ja lampsi haukotellen takaisin kirjansa luo.

"Varsinainen lastenhoitaja, äiti saa kyllä sanoa sille suorat sanat kun palaa!" Adam tiuskaisi ja veti vaatteet ylleen, tämän yön unet olivat siinä sitten.

Adam löysi tyhjän tuttipullon työtasolta ja huusi Aronia apuun maidon etsintään. Lopulta pullo saatiin täytettyä ja Angelan tyhjä vatsa sai vähän täytettä.

"Juo nopeasti, niin Arthurkin saa ruokaa", Adam sanoi siskolleen sillä ei ollut löytänyt kuin yhden tuttipullon.

Aronkin päätti tehdä jotakin pikkusisarusten hyväksi, joten istahti Arthurin eteen ja nosti kädet kasvoilleen, raotti sormiaan ja sai veljensä kikattamaan. Usein hän mietti mielessään sitä, miksi pikkuveli oli niin paljon eri näköinen kuin muut sisaruksista. Eipä pienen pojan mieli kuitenkaan jaksanut asiaa kauaa analysoida, joten hän keskittyi vain juttelemaan ja leikkimään veljensä kanssa. Pian kuitenkin ovi kävi ja äiti ja isä palasivat kotiin, ja lastenhoitaja lähes tulkoon juoksi ovesta ulos huutaen samalla: "Lasku tulee perässä!"

Samathan vedettyä arkivaatteet yltään hän laahusti keittiöön hakemaan lasin vettä. "Äiti!" Adam huusi Samin takaa ja sai naisen kääntymään, "no?" 

Niinpä Adam kertoi lyhyesti lastenhoitajan huonosta käytöksestä, "ja sitten se jätti meidän hommaksi ruokkia pikkuiset! Vaikka me ollaan itsekin vasta lapsia!"

Sam huokaisi raskaasti, "eikö niihin voi ikinä luottaa!"

"Onneksi me osattiin Aronin kanssa pitää päämme kylminä!" Adam intoutui korostamaan urhoollisuuttaan. "Niinpä luulisin meidän ansaitsevan ylimääräisen karkkipäivän", hän jatkoi räpytellen silmiään. Sam hymyili pojalleen, "ehkäpä, ehkäpä."

Adam oli vielä jatkamassa asiaansa Urhon ilmestyessä paikalle ja lähestulkoon hyökätessä halaamaan vaimoaan. Sam takelteli sanojaan yllättyessään täysin odottamattomasta ja lämpimästä halauksesta ja lopulta päätti vain olla hiljaa.

Urhon alkaessa hieroa vaimonsa niskoja tämän yhtään vastustelematta Adam tuhahti ja lähti etsimään aamupalaa jääkaapista. Ei sieltä tosin löytynyt kuin purkkikeitto jota Adam istahti sänkynsä reunalle syömään, eihän heillä ollut pöytääkään vielä.

Pisteltyään purkkikeiton poskeensa Adam kaivoi puhelimen taskustaan katsoakseen kelloa, joka näyttikin vasta seitsemää. Sitten hän huomasi veljensä tekemässä läksyjään, ja muisti omiensakin  olevan vielä tekemättä.  Vaikka pikkusiskon kanssa leikkiminen olisi houkutellut tuplasti enemmän, päätti Adam kuitenkin tarttua omaan läksyvihkoonsa ja istuutua lattialle miettimään vähän liian vaikeita kertolaskuja. "Miksi koulussa pitää olla jo niin vaikeaa!" hän tuhahti. "Älä muuta sano", Aron mutisi, "en osaa mitään!"

Koulubussin viimein tuutatessa heidän talonsa kohdalla pojat olivat jo niin tylsistyneitä, että lähestulkoon juoksivat sinne. "Koulukin voittaa tämän tylsyyden, kun ei ole edes telkkaria niinkuin Pekalla", Aron mutisi bussissa veljelleen.

Myös Samatha oli jo päättänyt lähtenyt kaupungille, joten Urho jäi kotiin kolmestaan taaperoiden kanssa. Arthur oli viimein nukahtanut, joten Urho päätti kertoa Angelalle tarinan prinssistä, joka rakastui prinsessaan ja he menivät naimisiin ja saivat neljä suloista lasta.

Sam oli päättänyt käydä tarkastamassa teatterilla seuraavan näytöksen ajankohtaa, mutta otti kaksi askelta taaksepäin nähdessään teatterin edessä työpäivänsä alkamista odottavan Jermon. Mietittyään hetken Sam kuitenkin käveli miehen eteen ja tervehti tätä puoli-iloisella äänellä.

"Ai, hei Samatha", Jermo tervehti vääntäen kasvoilleen hymyksikin tulkittavan irvistyksen, "mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa."

Sam vastasi vain nopealla hymyllä, ei hän ollut varma tarkoittiko Jermo oikeasti sitä, että oli iloinen nähdessään hänet, vai puhuiko vain. "Miten Arthur voi? Eikö hänellä ole syntymäpäivä tänään?" Jermo kysyi hiljentäen ääntään.

Samatha mietti hetken. "Tosiaan, niinpä onkin", hän sitten vastasi. "Ja hän voi ihan hyvin", Sam jatkoi.

Jermo kuunteli hiljaa Samin kertoessa Arthurin taaperoajasta ja samalla muista lapsista.

Jermon alettua töihin Sam lopulta tarkisti näytöksen ajankohdan ja huomasi sen olevan vasta seuravana päivänä. Siitä harmistuneena hän suuntasi Herkkukulmaan ja tilasi sieltä herkullisen spaghettiannoksen.

"Vai että Arthurin syntymäpäivä, miten minä en muistanut", Sam mutisi posket täynnä ruokaa. Ei hän voinut ymmärtää sitä, että pystyi unohtamaan oman lapsensa syntymäpäivän. Ja silti hän istui ravintolan terassilla nauttimassa illallistaan.

Ja sitä syntymäpäivää itseasiassa vietettiin kotioloissa juuri sillä hetkellä. Adam ja Aron olivat menneet ystävänsä Pekan luo ja Angela nukkui sängyssään, joten Arthur sai kasvaa lapseksi aivan kahdestaan Urhon kanssa. Ei sillä, että se olisi häntä häirinnyt. Vaikka poika ystävällisen luonteen omasikin, hän viihtyi mieluustikin vain isän kanssa. Tai no, isäpuolen.

Uudeksi luonteenpiirteekseen poika sai vesifoobikon.

Kotiin tullessaan Samatha näki miehensä ja poikansa juoksemassa ovesta ulos. "Me mennään Arthurin kanssa katsomaan matsia stadionille, Aron ja Adam huitelevat vielä jossakin ja Angelalla on varmaan nälkä", Urho selitti Samille kaivaessaan samalla puhelinta taskustaan taksin kutsumista varten.

"Hyvää syntymäpäivää, Arthur!" Sam vielä huikkasi pojalleen saaden vastaukseksi epämääräisen kiitoksen.

Sisälle päästyään Samathaa vastaan taapersi pikkuinen Angela. "Voi sinua, älä kasva koskaan", Samatha huokaisi katsellen tytärtään. Tietysti hän tiesi, että Angelakin kasvaisi aikanaan, hyvin piankin varmasti, mutta olisi silti halunnut pitää tytön aina pikkuisena kullannuppunaan.

Siitä hänelle tulikin mieleen, ettei ollut opettanut Angelalle vielä puhumisen taitoa, joten kaappasi tytön kainaloonsa ja soitti taksin Jokiraitin puistolle. Ennen taksin tuloa hän vielä kirjoitti lapun jääkaapin oveen:

"Pojat! Ottakaa jääkaapista ruokaa tai tilatkaa vaikka pitsa, astiakaapin alimmassa laatikossa pitäisi olla vähän rahaa. Me lähdettiin Angelan kanssa ulos ja Isä ja Arthur lähtivät stadionille.

Nähdään, rakkaita olette!

-Äiti"

Jokiraitin puistolle saavuttuaan Sam kantoi Angelan suloiseen huvimajaan ja alkoi opettaa tyttärelleen erilaisia sanoja, ensimmäisenä tietenkin piti osata sanoa 'äiti'. Vaikka ilta alkoi pimentyä Sam ei malttanut lopettaa opetustaan. Joka kerta Angelan oppiessa uuden sanan Sam nosti käden sydämelleen ja huokaisi onnesta.

Myös Angela nautti uuden oppimisesta, eikä kulunut kauaakaan kun hän jo tapaili vaikeampiakin sanoja.

Viimein ylpeä äiti päätti lopettaa puheharjoitukset tältä päivältä - tai yöltä - ja lähteä kotiin nukkumaan. "Sinä se olet minun tyttöni, rakas tyttöni", Sam huokaisi halatessaan Angelaa.

"Angela laakattaa äitiä!" tyttö hihkaisi ja sai Samathan poskelle vierähtämään kyyneleen.

"Äiti rakastaa Angelaa."