Osa 08: Häkissä

NONIIN, vihdoin ja viimein kahdeksas osa valmiina! Tuli tosiaan aikamoinen tauko simsin peluusta ja
kirjoittamisesta, jonka lisäksi mulla oli menossa tää tarinan siirto tuolta Vuodatuksesta tänne Bloggeriin, mutta
nyt on jokatapauksessa osa ulkona :) Tämäpä onkin vielä sitten ihan tosilyhyt osa, vaan joku vähän yli 20 kuvaa ja ehkä hitusen kökkö omasta mielestäni. Kaikenlaista kommenttia saapi laittaa tulemaan, tosiaan parin kuukauden kirjottelemattomuuden takia taidot ihan ruosteessa ymym, mutta tästä se lähtee taas! Nyt lopetan lätinän ja toivotan hyviäkivoja lukuhetkiä :---) !

 -----------------------------------------------------------------------------------------

Poliisiauton sireenin ujellus kuului alkuyön hiljentämässä Twinbrookissa varmasti puolelle kaupungille. Ihmiset liimautuivat ikkunoihinsa ja tepastelivat pyjamissaan terasseilleen katsomaan, josko edes joku näkisi mitä on tapahtumassa. Rauhallisessa Twinbrookissa ei kovin usein nähnyt poliiseja tai palomiehiä tositoimissa, joten silloin harvoin kun niitä oli nähtävissä, ihmiset olivat kuolla uteliaisuudestaan.

Myös Suffieldeillä oltiin kiinnostuneita kun kaupungissa tapahtui jotain, mutta kukapa olisi uskonut, että korvia raastava ujellus jäi soimaan heidän talonsa eteen. "Voi luoja, voi luoja, äiti, isä?!" Adam huuteli juostessaan sisään, "joku taitaa olla pulassa!"

"Aron Suffield, oletan?" nuorehko naiskonstaapeli kysyi kurtistaen kulmiaan. "Jep, minä olen", Aron vastasi huolettomaan sävyyn vaikka takaraivossa jyskytti pelko. "Isä!" hän kääntyi sitten huutamaan, "taidan tarvita sinua nyt!"

Konstaapeli huokaili kärsimättömästi Urhon laahustaessa pihaan. "Mitäs himskattia täällä tapahtuu, poika?" Urho kysyi kulmat kohollaan. "Jos mennään ihan kamarille selvittämään tätä", poliisinainen sanoi ja viittoi autolleen, "pian mieluusti."

Poliisiasemalla heitä vastassa istui vanha mies naama ruvella. "Tulittehan te, ihmeesti maksoi, kuka luulee minullakaan olevan koko päivää hukkaan heitettäväksi?" mies mutisi äänensävyllä, josta ei kukaan saanut selvää oliko se tarkoitettu kuultavaksi.

Aron ja Urho seisoivat hölmistyneinä vasten punaista tiiliseinää poliisin keskustellessa vanhan miehen kanssa. "Ja koska meille ajateltiin kertoa, että mitä me täällä teemme? On meilläkin muutakin tekemistä kun kykkiä täällä tyhjänpanttina", Aron huokaisi puoliääneen. "Että minä sitten olenkin kyllästynyt juuri sinunlaisiisi teineihin, koskaan ei voida myöntää mitään vaan asiat pitää oikein pampun kanssa hakata ulos!" nainen huudahti ja sai Urhonkin avaamaan suunsa.

"Ihan vain kysyäkseni, eikö minullakaan Aronin huoltajana ole oikeutta tietää mitään? Voitte vain kuvitella, kuinka nöyryyttävää oli istua piipaa-autossanne kaikkien naapurien kyylätessä!" Urho huudahti kiinnittämättä poliisinaisen huomiota lainkaan. "Te pennut olette niin turhauttavia, taakka yhteiskunnalle ja niin hyödyttömiä!" tämä sensijaan raivosi Aronille, "ettekö te koskaan voi olla kunnolla!"

"Antapaaka kuulkaa kun minä kerron! Sinä ehkä luulet olevasi kuin mikäkin eliittipentu joka voi tulla ja tehdä mitä lystää, mutta tämän sinä saat korvata!" mies huusi ja osoitti sitten naamassaan olevaa ruhjetta. "Ja millä ihmeellä minä siihen liityn!" Aron parahti takaisin.

"Esitä nyt vielä sitten! Ihan kuin et muka olisi himoinnut tätä kultaista Rolex-kelloani, olit niin valmis lyömään vanhalta mieheltä nenän tohjoksi, ja vielä turhan takia, koska arvaapas mitä! Tämä on FEIKKI, joku egyptiläinen markkinatollo sen on näpertänyt ja myynyt muutamalla kymmenellä simoleonilla eteenpäin!"

"Väärennökset ovat itseasiassa laittomia...." poliisi totesi hiljaa. "Älähän nyt piipitä siinä!" mies komensi ja oli kovasti tunnistamassa Aronia lyöjäkseen. "Okei, nyt tippui kärryiltä", Aron totesi edelleen peloissaan. Häntä syytettiin pahoinpitelystä ja varkauden yrittämisestä, vaikka hän oli istunut koko illan kotona. Urhokin oli karannut kanttiiniin kyllästyessään kaikkeen siihen huutoon ja päättömään meluamiseen.

"Siinä vaiheessa jos sinä rupeat väittämään, että minä näin väärin, niin voin kertoa, että sen jälkeen sinun naamasi on puolet pahemmassa kunnossa!" mies uhosi. "....Laiton uhkaus!" poliisi inisi. "Ja joko sinä voisit kohta olla hiljaa?!" "...Anteeksi, mutta poliisin vastustaminen..."

"Se turpa kiinni kiitos kun yritän itse hoitaa teille kuuluvia hommia, joita ette näköjään itse osaa!" mies karjui kääntyen kohti poliisia joka piipitti epätoivoisesti. "Mitä minun sitten pitäisi tehdä!" Huutava mies rauhoittui hetkeksi ja totesi sitten kylmän viileästi: "Heitä se putkaan ja pidä siellä."

Vaikka Aron kuinka yritti olla isoa ja pelotonta poikaa, tämä kaikki häslinki sai hänen tunteensa purkautumaan. Eikö tuo idiootti poliisi voisi tehdä jonkin sortin taustatutkimusta ennen tuollaisia syytöksiä!

Eipä kulunut kaukaakaan kun häkin ovi kalahti kiinni ja hämmentynyt Aron oli jumissa pienessä sellissään.

Aikansa pyörittyään ympyrää Aron päätti käydä maaten sängyn virkaa toimittavalle penkille. Häntä inhotti penkkiin pinttynyt tunkkainen haju joka tunkeutui väkisinkin sieraimiin. Sama hajumaailma jatkui tyynyissä joita ei unessakaan voinut pään alle laittaa. Sen sijaan hän yritti peittää naapuriselleistä kuuluvaa naurunhörötystä ja karkeaa kielenkäyttöä laskemalla tyynyn korvalleen. Huolimatta hajusta Aron nukahti samantein toivoen, että hänen herätessään tälle kaikelle olisi selitys.

Urho istui edelleen kanttiinissa siemaillen kolmatta kahviaan. "Toivottavasti pojalla ei ole hätää", hän mutisi aika-ajoin jääden tuijottamaan mukinpohjaa.

Vaeltaessaan ulos kanttiinista Urho järkyttyi pahemman kerran nähdessään poikansa nukkuvan likaisessa sellissä. Hän yritti kysellä kaikilta henkilökunnalta vähänkään näyttäviltä henkilöiltä selitystä, mutta kellään ei ollut joko aikaa tai tietoa.

Samaan aikaan aseman toisessa siivessä poliisineiti viimeisteli raporttiaan ja uhriksi joutuneen herran lausuntoa. Mies oli kovin tyytyväinen saadessaan jonkun vastuuseen mustasta silmästään, mutta poliisia alkoi jo kaihertaa koko homma.

Kirjoittaessaan kappaleen viimeistä riviä konstaapeli kuuli koputuksen oveltaan.
"Sisään", hän kutsui, "luulisin."

Huomattuaan tulijan, konstaapeli sulki koneensa näytöstä virrat samantein, jottei jäisi kiinni työkaverinsa laittamisesta taustakuvakseen. Kyseessä oli varmasti koko laitoksen komein konstaapeli johon joka ikinen naispuolinen henkilö oli korviaan myöten ihastunut. "Minulla on sinulle jotain ennenkuin mokaat ihan täydellisesti", herra konstaapeli virnisti.

"Tulehan poika."

Huoneeseen astui vaalea teini-ikäinen poika. "....Sinä? Sinä mokoma nulikka!" äskettäin Aronia syyttänyt mies huusi ja nousi pystyyn. "Ihan rauhassa nyt", mieskonstaapeli rauhoitteli, "jos käytäisiin päästämässä viaton osapuoli ensin siitä kurjasta sellistä. Vai mitä Annikki?"

"Nopeasti sitten", Annikki sanoi ja lähti tallustamaan vastentahtoisesti sellin suuntaan. Miespuolinen konstaapeli sen sijaan piti huolta uudesta syyllisestä.

"Minun piti tulla vähänniinkuin, no, pyytämään anteeksi teiltä. Ja päästämään Aron vapaaksi."
"No luojantähden, luulin jo ettei tätä päivää nähtäisiinkään!" Urho vastasi vähän pilkalliseen sävyyn, mutta kääntyi sitten Aronin suuntaan ja hymyili.

"Tässä sitä riittääkin sitten kertomista kotona!"