Osa 04: Hölmöilyä

 Tää on jo hiukan noloa, mutta mulla on edelleen aivan törkeästi kuvia teillä tietämättömillä, joten oikeastaan kaikki Adamin ja Aronin vauva-ajan kuvat on hukassa. Taaperokuviakin on jäljellä tosi heikosti, joten tässä tarinassa on nyt sitten pakosti kulunut muutama 'vuosi'.. raah. Muutamat synttärikuvatkin on kadoksissa, joten herrat kasvaa sitten vähän hassusti ehkä. :s

Tässä parin osan sisään tilanteen pitäis kyllä tasottua, koska kuvat on toistaseks ainakin tallessa.. Jeesjees, eipä muuta, lukekaa ja koittakaa olla hämääntymättä tästä hiukanliiannopeasta ajankulusta, kiitos. :)

 -----------------------------------------------------------------------------------------

Päivät olivat kuluneet kuin siivillä pieniä poikia hoitaessa.
Samathan ja Urhon erosta kuullut Jermo oli välillä poikennut kylässä ja auttanut Samia poikien ruokkimisessa ja vaipanvaihdossa. Hän oli jopa rakentanut kehdot vauvoille.
Tänä päivänä Adam ja Aron täyttäisivät vuosia, heistä tulisi taaperoita ja heihin menisi vielä enemmän aikaa ja vaivaa kuin vauvaiässä. Se ei tosin huolettanut Samathaa - ainakaan vielä. Köyhänä taiteilijana Samilla ei ollut varaa juhlien järjestämiseen, mutta hänen teki mieli kutsua edes poikien isä paikalle. Ihan vain lasten takia.
Ja vähän Samathan itsensäkin.

"Minulla on jo suunnitelmia", puhelimen toisessa päässä kuului, "olisin kyllä muuten tullut. Poikien takia siis, kuulin, että saimme kaksoset."
Samathaa ärsytti. "Minä sain", hän korjasi, vaikka toivoi koko sydämestään, että he voisivat olla sovussa Urhon kanssa.
"Miten vain. Minun täytyy lopettaa, mutta muista, että olen valmis sopimaan jos tahdot. Olin tyhmä, ja tahtoisin mukaan poikienkin elämään", Urho selitti kovin katuvaisen ja vilpittömästi pahoillaan olevan oloisena.
"Aha."

Adam

Aron

Synttärikakkua Sam sai syödä yksin, synttärisankarit itse saivat tyytyä vielä tuttipulloon.

Ratkiriemukasta, jihuu.

Astioita pestessään Sam pohti sitä, mitä Urho oli puhelimessa sanonut hänelle.
Urho olisi valmis sovintoon.

Niin minäkin.

Kiireesti Samatha soitti lapsenvahdin poikia hoitamaan ja tilasi sitten taksin Urhon kämpälle. Huonommaksi onneksi ainoa kotona oleva oli Jermo.
"Missä Urho on? Ja koska hän tulee?" Samatha kyseli.
Paras ilmestyä paikalle ennenkuin muutan mieleni.

Sisään päästyään Jermo kertoi Urhon puhuneen jostain treffeistä tälle illalle.
"Tapasi rannalla aivan törkeän kauniin naisen kun oltiin poikien kanssa pelaamassa palloa. Ei se varmaan tule kotiin koko iltana", Jermo sanoi tutkaillen Samathan reaktiota.
"Ai."

"Siinä tapauksessa", Samatha aloitti katsoen Jermoa silmiin, "ellet pahastu."

Jermo hymyili leveästi. Samatha oletti Jermon hymyilevän hänelle, vaikka miehen päässä oli vain ajatus: Eipä ollut hankalaa.

"Viis Urhosta", Samatha totesi siirtyessään lähemmäs Jermoa. Hän olisi tahtonut juosta pois, koska tiesi olevansa tässä vain äsken kuulemansa takia, kostoksi Urholle.

*

"Ei-voi-olla-totta!" Samatha ähisi noustessaan sängyltä. Hän puki päälleen nopeasti kuullessaan alhaalta Urhon äänen, "kotona ollaan! Ei se Sam ollut edes kotona, odotin siellä ainakin tunnin", hän selitti jollekulle oven takana.
"Jermo, oletko sinä siellä? Saako tulla?" Urho huhuili Samathan kiskoessa kenkiä jalkoihinsa.

Jermo päätti pitkittää suunnitelmaansa jottei saisi kaksia nyrkkejä naamaansa nyt. "Minä.. Minä olen juuri pukemassa, odota hetki!" Jermo huusi ja viittoi Samia valitsemaan joko piilon sängyn alla tai pakenemisen ikkunasta. Samassa ovi avautui. "Jermo, et ikinä usko tätä!" Urho sanoi, mutta hiljeni yht'äkkiä.

"Sammy?"
"Terve vaan", Samatha sanoi ja raivasi itselleen tien ulos.
"Näkemiin."

"Sam, vastaa jo. Jermo kertoi mitä sinulle sanoi, ja tiedän, ettei se ollut sinun vikasi. Saat anteeksi, Samatha vastaa jo!" Urho pyyteli epätoivoisesti jättäen neljännen viestin Samathan puhelimeen.
"Älä viitsi, Urho, ei se sinua halua. Koita jo uskoa", Urhoa pihaan seurannut Jermo yritti vakuuttaa.

Samaan aikaan Samatha oli päässyt takaisiin kotiin. Häntä suututti ja hävetti suunnattomasti se, mitä hän oli äsken mennyt tekemään. Ei Urho varmastikaan sitä ansainnut. Ei todellakaan.
Onneksi edes postilaatikossa oli jotain muuta kuin huonoja uutisia, nimittäin pieni lahjapaketti.

Samatha irrotti pienen kortin paketin päältä.

"Olisin antanut tämän itse, mutta vaikka istuin portaillasi toista tuntia, et tullut kotiin ja takapuoleni alkoi jäätyä kylmistä rappusista. Toivottavasti saat sen kuitenkin tätä kautta mahdollisimman pian.

Ainiin, toivottavasti et pahastu siitä, että kävin (lastenvahdin haukantarkkojen silmien valvoessa!) tervehtimässä poikia. Unohdin toisen kottikärryllisen suukkoja kotiin, joten toivottavasti toimitat ne vesseleille mahd. pian!

Rakkaudella, Urho."

"Voi Urho", Samatha henkäisi pala kurkussa.

Paketissa oli sievä vihreänvärinen rannekoru. Samatha veti sen ranteeseensa ja puri hammasta selvitäkseen tulevalta kyynelvirtaukselta.
Typerä Jermo valehteli minulle siitä naisesta, täällä se Urho on kykkinyt sillä välin kun minä idiootti puuhaan mitä sattuu.

Valittettavasti "pienenellä kostolla Urholle" oli seurauksetkin ja Samatha alkoi odottamaan lasta Jermolle. Katumus oli Samin tunteista päällimmäisenä, nyt hän saisi loppuelämäkseen muistutuksen typerästä tempustaan. Silti Samatha ei halunnut tunteidensa vaikuttaa tulevaan lapseen, eihän tällä ollut osaa eikä arpaa tähän, ja hän tulisi ansaitsemaan samanlaisen kohtelun kuin kaksosetkin.

*

Kesken rauhallisen päiväkävelyn Sam näki Urhon kävelevän häntä kohti. Samat maastokuvioiset housut jalassa kuin silloin, kun he tapasivat ensimmäistä kertaa.
Samatha, hillitse itsesi. Tämä ei ole ensimmäinen tapaaminen II."Sam, odota!" Urho huudahti rientäen Samin luo.
Mahtavaa.

Väkisin Sam väänsi naamalleen nyrpeimmän ilmeen minkä osasi.
"Mikäli et huomaa, olen hieman kiireinen nyt. Oliko asiaakin?" hän sanoi miehelle. Hänen päässään jyskytti ajatus siitä, kuinka hän vain hyppäisi Urhon kaulaan, pyytäisi anteeksi kaikkea ja he sopisivat ja eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Silti hän toimi täysin päinvastoin.

"Ehmm, en minä häiritse sitten. Ajattelin vain sanoa, että olen edelleen valmis sopimaan. En pysty elämään ilman sinua. Samatha, minä taidan rakastaa sinua", Urho selitti nopeasti. Viimeisen lauseen kohdalla hän joutui kääntämään katseensa Samathasta ettei tämä huomaisi hänen poskellaan vierivää kyyneltä. Sam katsoi miestä säälien, kaiken tämän hän oli valmis antamaan anteeksi, ja silti Samatha esitti kuin ei välittäisi.
"Urho.."

"En tiedä voisinko olla kanssasi normaalisti, tein tosi rumasti. Ja sen lisäksi.." Samatha aloitti. Hän ei todellakaan käsittänyt, miten Urho jaksoi kaiken tämän jälkeen yrittää sopia.
"Minä olen raskaana."

Sen sanottuaan Samatha ei pystynyt enää odottamaan Urhon vastausta vaan lähti juoksemaan pois. Urho jähmettyi paikoilleen pää painuksissa. Sam otti taksin kotiin ja mietti koko matkan Urhoa. Noin vaihteeksi. Joutuisiko hän elättämään kolme lasta ihan yksin?
Mikä minua ja ihmissuhteitani vaivaa?

Kotona Samin pelko pärjäämättömyydestä vain kasvoi, kun hän näki lastensa huutavan nälkää kehdoissaan. Lastenvahti liukeni paikalta heti nähdessään Samathan epätyytyväisen ilmeen.
"Hienoa, hienoa tosiaan. En ikinä pysty tähän yksin", Samatha huokaisi. Urhon kanssa asiat olivat vieläkin huonommalla tolalla kuin ennen ja Jermo ei tullut enää kysymykseenkään. Samatha kun niin oli luullut tätä ystäväkseen ennenkuin tämän oikeat motiivit olivat paljastuneet.

Todistaakseen itselleen pystyvänsä lapsista huolehtimiseen Samatha lähti takaisin keskustaan - poikien kanssa. Rauhalliseen aikaan Sam ei paikalle saapunut, kaupungintalon edessä oli meneillään mielenosoitus. Sen takia Sam ei perunut suunnitelmiaan, vaan siirtyi sivummalle ihmisjoukosta.

Sam ei voinut enää murjottaa katsellessaan lapsiaan, pieniä ja viattomia poikia.
Urhon poikia.

Onneksi Sam oli varautunut eväillä, sillä hänen siirtyessään opettamaan pikku-Adamille kävelyä Aron ilahtui ikihyviksi suuresta tuttipullollisesta maitoa.

Pitkäksi aikaa ei maito kuitenkaan riittänyt janoiselle pojanklopille. Pian tämä heittikin tyhjän pullon sivuun nähdessään jotain mielenkiintoista.

Kävelytaidottomuus ei ollut ongelma Aronille joka vaelsi takaisin puiston toiseen reunaan.

Hyönteisystävällisyys taitaa kulkea suvussa, vai?

Toisaalla Adam on oppinut juuri kävelemään ja ylpeä äiti leperteli pojalleen heittäen tätä ilmaan.
Yht'äkkiä hän muisti, ettei ollut hetkeen nähnyt Aronia.

Sam näki maassa tyhjän tuttipullon. Hän oli unohtanut Aronin vahtimisen täysin ja huhuili nyt poikaansa lähes tyhjentyneessä puistossa.

Käveltyään aikansa ympäri puistoa Sam viimein näki Aronin loikoilevan maassa. 

Samatha laski Adamin maahan ja nosti Aronin syliinsä. Hän halasi poikaa onnellisena.
"Älä enää ikinä karkaa näin, rakkaani."

"Mutta ääiti, perhosia!"
"Perhosiako sinä tulit katsomaan?"
"Niin, äiti!"

Niinpä Sam nappasi Aronille yhden kauniin keltasiipisen perhosen joka nimettiin Nopaksi.

Pian Samatha alkoi voida pahoin ja päätti soittaa lastenhoitajan numeroon, josko tämä ehtisi vielä vahtimaan poikia Samathan poiketessa sairaalalla.

Sam odotti hyvän tovin kuunnellen puhelimen tuuttausta, pian kuitenkin joku vastasi.

"Valittettavasti tänään ei ehdi kukaan", puhelimesta kuului vastaus.
"Hyvä on", Samatha vastasi ja sulki puhelimen.
"Enköhän minä sitten sinnittele."

Eipä Samatha sitten ehtinytkään kuin juuri ja juuri kotiin kun hän tunsi synnytyksen käynnistyvän.

"Pitääkö sinun tulla juuri nyt?!" Samatha huusi ja kaivoi puhelimen taas esiin.
"Taksi Lätäkkötie kuuteentoista, NYT!" hän karjui puhelimeen.

Tässä sitä mennään taas. 

 -----------------------------------------------------------------------------------------

Aarh, oon jotenkin hirveen pettyny nyt tähän osaan :s Toivottavasti tää nyt tosiaan lähtis taas parantumaan päin. Kamalan vaikee vaan kun on tottunu kirjottaan oikeestaan vaan Samista, ja nyt ois jo kohta kolmaskin sim lisää :D Ehkä mä tästä opin ja parannan pian!

Niinjoo, valitettavasti syntyvästä lapsesta ei sitten taas ole kuvia koska olen nekin jotenkin taitavasti kadottanut, ärsyttävää kyllä. Näinpä.