Kello oli jo lähellä puoltayötä kun Angela viimein irrotti keinun kylmistä ketjuista ja hyppäsi kostealle nurmikolle. Aronin poliisijupakan jälkeen Angelasta oli alkanut tuntua siltä, kuin Aron saisi kaiken huomion niin perheeltä kuin tuttaviltakin, vaikkei mitään oikeastaan edes tapahtunut. Toisinaan vasta kuudennella luokalla oleva tyttö saattoi ilmestyä kotiinsa vasta yön pikkutunneilla kenenkään huomaamatta.
Joinain iltoina Angela potki varvastossut jaloistaan ja kiipesi naapurin suuren tammen kautta ystävänsä Mikon ikkunalle koputtelemaan. Loppujenlopuksi Mikkokin alkoi kypsyä Angelan jatkuvaan kyläilyyn, ja vaikka he olivat hyviä ystäviä, Mikko saattoi tiuskia ilkeästikin haluavansa tavata välillä muitakin ystäviään.
Mikon kiellon sävyisistä vihjauksista huolimatta Angela jatkoi vierailujaan naapurissa. Tytön lempileikiksi muodostui nukkekodin nukeilla oikeiden ihmisten leikkiminen. Angelan senhetkinen suurin toivekin oli oma nukkekoti, mutta perheen tiukan rahatilanteen vuoksi sellaisesta ei ollut toivoakaan.
"Olen tyhmä Mikko, minulla ei ole mitään elämää huaaaa", Angela imitoi vihreällä nukella.
"Olen juuri näin tyhmä etten välitä enää muista ystävistänikään!" Angela jatkoi ja alkoi hakata vihreällä ukolla punaista, heitti ne molemmat sitten lattialle ja purskahti itkuun.
Illan pimetessä Angela pinkoi taas tien yli omaan kotiinsa. Ei hän yleensä sillä tavalla itkenyt, hänhän oli luokan kovin tyttö, hänellä oli ystäviä ja hyvä maine koulussa. Perheessä Angelalle tärkein oli isoveli Adam ja isä Urho. Muiden kanssa tyttö oli viimeaikoina vähän etääntynyt, varsinkin isoveli Arthurin, joka oli aina tuntunut vieraammalta kuin muu perhe.
Joskus Aronin melkeintyttöystävä Paula hengaili Suffieldien autiossa asunnossa ja yritti piristellä Angelaa yleensä jopa onnistuen siinä.
"Ja hei kaveri, olen kyllä ihan varma siitä, että toi sun paha olo helpottaa ihan piakkoin!"
*
"Mitä ihmettä sinä teet!" Urho kysyi katsahtaen hymyillen peilin edessä ähisevään vaimoonsa. "Urho, ihan rehellisesti…"
"…Olenko minä sinusta jo ihan …no, rupsahtanut?" Samatha kysyi dramaattiseen äänensävyyn ja mutristi huuliaan.
"Sammy! Ethän sinä ole rupsahtanut! Samatha rakas, sinä olet kaunein nainen koko tässä hiivatin universumissa!" Urho julisti ja sai vastaukseksi vinon hymyn, "oikeastiko?"
"No oikeasti. Siitä tulikin mieleeni, ettet ole käynyt ulkona viikkokausiin, mitä jos lähdettäisiin puistoon, otettaisiin sinun kitarasi mukaan ja annettaisiin kaikkien muidenkin huomata kuka on kaupungin hurmaavin nainen!"
Samatha pyöräytti päätään epäuskoisena, mutta Urhon kauan harjoittelema koiranpentuilme olisi sulattanut kenet tahansa. "Olkoon sitten!"
Vieläkö voi perääntyä?
Aluksi Sam rämpytti kitaraansa hiljaa ja pää painuksissa eikä kiinnittänyt pahemmin muiden ihmisten huomiota. Hetken katseltuaan vaimonsa soittoa pää kallellaan Urho tokaisi: "Sammy kuule, jos siirryttäisiin tuonne?" Urho osoitti puiston reunamaa jonne oli kerääntynyt vähän suurempi ihmisjoukko.
Samin soitettua aikansa ihmiset alkoivat kiinnostua hänestä ja kerääntyivät naisen eteen kuuntelemaan. Samathan huomattua pienen yleisönsä hän nosti leukaansa ylös ja alkoi soittamaan lempikappalettaan. Silloin hän huomasi myös rakkaan miehensä keikuttelevan takapuoltaan sivulta toiselle musiikin tahtiin ja sai Samin suupielet nousemaan pieneen hymyyn.
Biisin loppuvaiheilla muutamat kuuntelijat alkoivat kaivella lompakoitaan ja heittivät muutamia simoleoneja Samin kitarakoteloon ja Sam kiitti heitä hymyssä suin.
* * *
"Hyvää syntymäpäivää, Angela", kuului Samathan iloinen ääni. Angela käänsi kylkeään tuhisten.
Sam puhalsi viimeisenkin sinisen ilmapallon ja sitoi sitten ne kaikki yhteen hyräillen epämääräisesti. "Hyvää syntymäpäivää, pikkuinen", hän sanoi ja sai Angelan avaamaan silmänsä. "Syntymäpäivää?" Angela mutisi unenpöpperössä, mutta unihiekat varisivat ennätysnopeasti tytön itsekin tajutessa mikä päivä olikaan, "minulla on syntymäpäivä!"
Angelan käytyä vaihtamassa päälleen hänen suosikkiasunsa - vaaleanpunainen samettimekko - häntä odotti keskellä asuntoa pienellä puisella pöydällä kaunis täytekakku ja koko perhe parhaimmissaan odottamassa tyttöä. Kaikki taputtivat käsiään yhteen Angelan kävellessä kakun luo ja yrittäessä peitellä poskilleen noussutta punaa.
"Kiitos kaikille", Angela kuiskasi hymyillen juhlivalle perheelleen. Häntä jännitti kaikki se, mikä tulisi tapahtumaan kun kakkuun upotetut kynttilät olisi puhallettu ja harmaa savu nousisi ilmaan. Hänestä tulisi teini, hän alottaisi lukion ja aikuisuus olisi jo paljon lähempänä tulevaisuudessa. Toisaalta, nyt hän voisi varmasti viettää enemmän aikaa veljiensä kanssa kun aloittaisi samassa lukiossa poikien kanssa.
Angela sulki silmänsä ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Tästä ei sitten enää peräännytä, tyttö ajatteli savunhajun saavutettua hänen nenänsä ja hänen tuntiessaan lapsuuden olevan loppumetreillään. Hän ei uskaltanut avata silmiään ennenkuin tunsi Adamin laskevan kätensä tytön olkapäälle, "saa avata!"
Angelasta kasvoi oikein sievä nuori neito joka sai uudeksi luonteenpiirteekseen ylitunteellisen. Koko perhe yhteisvoimin ihmetteli tytön yhdennäköisyyttä isäänsä ja Urho senkuin hymyili leveästi, "minun tyttöni, minun tyttöni!"
Illan tullen koko Suffieldin perhe lähti katsomaan urheilustadionilla esiintyvää Heikki Hoppilaa, Angelan suosikkiräppäriä. Muu perhe ei Heikin musiikista pahemmin perustanut, mutta päättivät kuitenkin pysyä paikalla koko konsertin ajan. Angela sen sijaan oli koko esityksen ajan aivan täpinöissään ja hyppi musiikin tahdissa sekä hoilotti kertosäkeistöissä mukana. Konsertin loputtua halusi Samathakin musisoida ja jäi stadionin eteen näppäilemään kitaraansa.
Samathan aloitettua oma konserttinsa jäi muutama ulkopuolinenkin stadionin eteen hengailemaan ja soittoa kuuntelemaan. Angela kertasi äskeistä konserttia innoissaan isälleen ja kiitteli siitä tuhannesti ja varmasti vähän ylikin. Aron sen sijaan päätti vihdoin ja viimein ottaa kontaktia syrjemmälle jääneeseen veljeensä ja pyysi tätä tanssimaan kanssaan leikkimielisesti. Arthur hämmentyi veljeltään saadusta huomiosta ja alkoi heilutella itseään epämääräisesti tietäen, ettei pahemmin osannut tanssia, mutta nauttien siitä, ettei joutunut seisomaan yksikseenkään.
Myös Angela halusi tanssia syntymäpäiviensä kunniaksi ja suunnisti yksin seisoskelevan Adamin luo. Isoveli oli ollut hänelle rakas niin kauan kuin hän muisti ja varmasti läheisin muista sisaruksista. Adam oli Angelasta myös jollain tapaa helposti lähestyttävä, ei sillä tavalla eri maailmasta hänen kanssaan kuin pojat yleensä.
Sääli vain, että hän on veljeni..
Aikansa tanssittuaan Angela huomasi vatsansa kurnivan äänekkäästi. "Pitäisikö meidän lähteä syömään?" Adam kysyi naurahtaen kuullessaan siskonsa vatsan huutavan nälkää. Angela kaivoi kännykän taskustaan ja katsoi kelloa, "on jo kovin myöhä, mahtaako mikään paikka olla auki enää?" hän kysyi sitten. Adam hymyili ja otti kiinni siskonsa ranteesta huitoen samalla heille taksia ja riisuen puvuntakkinsa, "tiedän kyllä yhden mukavan purilaispaikan joka varmasti on auki."
Päästyään taksista Angela suorastaan rukoili, että Adamin valitsema pikaruokala olisi auki, hänen vatsansa suorastaan huusi tyhjyyttään. "On se auki, ala tulla jo!" Adam pian huudahti.
Nuoret istuivat myöhään yöhön ravintolassa syömässä ja juttelemassa. Kun Angela ei saanut enää yhtä ainoatakaan ranskalaista alas suustaan tarjoilija tuli vihjailevaan sävyyn kysymään josko nuorten olisi aika lähteä kotiin ja yöpuulle. Adam ja Angela poistuivat ravintolasta nauraen, mutta jäivät jatkamaan juttuaan vielä pihaan.
Yön edetessä alkoi väsymys hoitaa hommansa teinien juttujen suhteen, Angela väänsi naamalleen mitä kummallisempia irvistyksiä eikä kumpikaan voinut lopettaa nauramista.
"Tuoko muka hauska!" Adam sai sanottua naurunsa lomasta, "katsos tätä!"
"Hei! Mistä sinä tuon sait!" Angela huudahti tuijottaen Adamin kielessä kiiltävää korua ihmetellen ja ihaillen. Adam lopetti ilmeilynsä ja vakavoitui. "Et voi kertoa äidille tai isälle", Adam sanoi, "he eivät tiedä siitä."
"En kerro mitään, mutta haluan tietää mistä sinä tuon olet hommannut", Angela vastasi kohottaen toista kulmaansa, "minäkin haluan!"
"Mutta Ang!" Adam parahti, "ei se ole niin helppoa!"
"Miksi ei?" Angela kysyi mutristan sievää alahuultaan.
"Nokun.. Me oltiin luokan kanssa yhdissä bileissä ja siellä, no, saatiin kavereitten kanssa päähänpisto ja no niin."
"Olet sinä aikamoinen!"
Vaikka Angela ja Adam olivat tulleet kotiin vasta yön pikkutunneilla, Angela oli hyvissä ajoin ennen muita jalkeilla ja päätti tehdä jotakin hyödyllistä ja valmistaa perheelle aamiaista.
Vaikka Angela tunsi pitävänsä enemmän ei-niin-naisellisista töistä, nautti hän myös valmistuvan ruoan tuoksusta ja iloitsi siitä, ettei ollut (ainakaan vielä) käräyttänyt sössöänsä pohjaan. Häntä hymyilytti muistellessaan niitä lukuisia kertoja kun oli lapsena istunut nälkäisenä odottamassa ruokaa jonka Samatha oli loppujen lopuksi joutunut raapimaan kattilasta irti ja lapset olivat saaneet tyytyä joko jääkaapista löytyneisiin tähteisiin tai vain leipään.
Angela ei siis ollut tullut äitiinsä ruoanlaittajana ja pian nälkäiset Suffieldit kerääntyivät pöydän ääreen lautastensa ja lusikoidensa kanssa.
Ruokailijoiden huuhtoessa lautasiaan päätti hana sanoa itsensä irti ja Angelakin pääsi tekemään jotain mistä nautti. Urho oli jo paikalla jakoavaimen kanssa kun Angela nappasi sen hänen kädestään ja alkoi käännellä ja väännellä.
Olihan hanan korjaaminen ensikertalaiselle kätevyyden harjoittajalle haaste, mutta sen onnistuttua Angela ei voinut kuin pyöräyttää jakoavainta kädessään ja ojentaa sen takaisin Urholle, "olkaa hyvä vain."
-----------------------------------------------------------------------------------------
Anteeks vähän random lopetus D: Mutta joo, palautetta, kommenttia, risuja ja ruusuja kiitos :)
